Kävin ekaa kertaa bodypumpissa noin neljään kuukauteen. Oikeestaan sen jälkeen, kun satutin selkäni maaliskuun alussa (lääkärit ja fysioterapeutti epäilivät välilevyn pullistumaa) en oo käynyt missään jumpissa. Juossut vaan :) Taisin vähän liiotella reisibiisin painoissa ja nyt jalat pikkasen tärisee :D Huomenna oli tarkotus mennä työkaverin kanssa noin tunnin lenkille töiden jälkeen, mutta saa nähdä pystyykö näillä jaloilla edes kävelemään! Muuten tykkäsin pumpista taas kovasti. Haba- ja habanojentajabiisit on mun lemppareita. Vatsoja en uskaltanut ihan täysillä tehdä, koska niissä tulee jonkin verran rutistettua myös alaselällä, mitä varon yhä edelleen.
Välillä huolestun, kun musta tuntuu, että mä oon ainoo, joka hikoilee ja läähättää siellä tunnilla, vaikka mulla on vielä muita kevyemmät painotkin! Oikeesti, semmoset rimpulan näköset tyttöset tekee kaks kertaa painavammilla painoilla kuin mä. Oon kuitenkin huomannut, että useat niistä rimpuloista (ja etenkin äijät, joiden on pakko lataa siihen tankoon ihan hulluna kiloja) ei tee liikkeitä ihan loppuun asti ja tekee ne muutenkin huolimattomasti! Itse yritän aina tehdä liikkeet ihan loppuun ja niin, että liikkeiden väliin ei jää "tyhjää" seisoma-aikaa, vaan koko ajan olis liikkeessä. Siitä se toivottavasti johtuu, että mä oon poikki ja muut ei. Tai ehkä mulla vaan on paska kunto! ;D
Herkkulakon ensimmäinen virallinen päivä on takana. Tiukkaa se kyllä teki, kun olin töissä poikkeuksellisesti vastaanotossa, missä on aina asiakkaille tarjolla kulhokaupalla Fazerin sinistä suklaata ja Geishoja. Tänään tuli mieleeni myös jotain ihan käsittämättömän pähkähullua: vuoden pituinen herkkulakko! Pystyiskö siihen? Se kyllä tarkoittais sitä, että jäis pääsiäisenä pasha syömättä, mikä on ehkä vieläkin kauheempaa kuin se, ettei saa syödä popcornia. Noooo.. mietiskellään.... :)
Vuoden mittainen herkkulakko hui! :)
VastaaPoistaMinustakin tuntuu aina jumpassa, että minulla on aina keveimmät painot ja silti oon aina ihan munakoison värinen jumpan aikana ja sen jälkeen. Mutta mitäs sitten :)
ps. tykkään kovasti sun blogista.
Onnee herkkulakkoon!:)
VastaaPoistaMulle ois ihan sanoinkuvaamattoman vaikeeta olla minkäänlaisessa herkkulakossa, mutta aina oon siitä haaveillut:( Kun hampaathan kaikista mässyistä menee ja välillä tulee huono omatunto silläkin tavalla, että eihän kaikilla maailmassa edes ole varaa herkkuihin ja minä sit syön niitä enemmän kuin ois tarve..
Kiitos izzie, kiva kuulla, että joku lukee mun sepustuksia ihan niinku huvikseen :D
VastaaPoistaJa kiitos tsempistä M :)
Voihan se vuoden mittanen herkkulakko olla aika rankka. Kuulin yhdestä tyypistä, joka oli nuorena ollut vuoden karkkilakossa ja kun karkkilakko virallisesti päätty, ei se viittinytkään katkasta hyvää karkkilakkoputkea ja nyt se on sitten ollut 12 vuotta syömättä karkkia! :D
- Anne (kone ei päästä kirjautumaan :))