Jäätiin vielä toiseksi yöksi tähän samaan saareen, koska tässä on hyvä sauna ja ihanat sileät kalliot, joilla ottaa arskaa. Käytiin Thomaksen kanssa soutelemassa ja Thomas onki mato-ongella, mutta kalaa ei tullut. Eilen illalla oli ihanan tyyntä ja lämmintä ja istuskeltiin vaan tässä veneen kannella ja katteltiin auringonlaskua. Siinä rupee väkisinkin mieli vähän herkistymään ja tulinpa ajatelleeks, että kaikki on mun elämässäni tällä hetkellä aika hyvin. Thomas on tullut takas vuoden kestäneesä vaihdostaan Englannissa, koulussa ja töissä menee mukavasti, on ihania työkavereita, selkä jonka satutin maaliskuussa lätkämatsissa on vähitellen parantunut, kissat on terveet... :) Kaikki on oikeestaan aika loistavasti :)
Heti Thomaksen jälkeen suurin asia mun elämässäni on oikis. Ei oikeestaan mee päivääkään, että en ajattelis joitain koulujuttuja, mutta melkein aina hyvässä mielessä :) Hain ja pääsin oikiseen vasta vuonna 2008, kun olin "jo" 23-vuotias. Sitä ennen en tiennyt yhtään mitä haluaisin tehdä isona. Kokeilin opiskella germaanista filologaa (eli saksaa) yliopistossa pari vuotta, muuta yhtenä aamuna tajusin, että en mä todellakaan sitä elämältäni halua, ja lopetin koulunkäynnin siihen paikkaan. Kävin pari vuotta töissä ja eräänä päivänä päätin, että nyt on vaan oikeesti keksittävä mitä mä haluan tehdä. Surffailin pari päivää netissä ja rajasin vaihtoehdot kolmeen: eläinlääketiede, psykologia tai oikis. Päädyin oikikseen ja päivääkään en oo päätöstäni katunut. En voisi kuvitella opiskelevani enää mitään muuta alaa - niin paljon mä tykkään oikeustieteestä! Miettikääpä nyt vaikka rikosoikeudellista huolimattomuutta, tai tahallisuuden alinta rajaa, rikoksen yrityksestä puhumattakaan! Kiehtovaa :D Rikosoikeus on oikeudenaloista mun lemppari ja aloitankin syksyllä viimesen vuoteni oikiksessa (toivottavasti), rikosoikeuden projektissa.
Täytyy sanoa, että siitä 18 ikävuodesta eteenpäin oli kyllä aika tuskasta, kun yritti miettiä mitä sitä haluais tulevaisuudessa tehdä. Se on ihan kauhea tilanne niin nuorelle ihmiselle ja paineet on kovat! Olen ikuisesti kiitollinen, että edes 23-vuotiaana löysin sen mitä etsin ja että musta tuntuu, että olen löytänyt sellasen alan, jota rakastan :) Kauhea taakka putosi harteilta sinä päivänä, kun tein päätöksen hakea oikikseen. Pääsykokeiden mukana tuli sitten taas uusi taakka, mutta se onkin jo ihan toinen juttu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita :)